Orkesteri toimintaani vuosien varrelta

 

Takaisin etusivulle

Kansakoulussa jo aloitin soittamisen erittäin hyvän opettajan Timo Kosken johdossa. Hän kasaili erilaisia kokoonpanoja ja loi näin vireää musiikki harrastamista Muuramessa 50 - 60 luvulla. Ensimmäinen soitin oli silloin tietysti nokkahuilu (silloin varmaan kaikilla aloittelijoilla) josta sitten siirryin metallofonin soittajaksi (sama kuin xylophoni mutta metalli kielet) näin mentiinkin koko kouluaika Niittyahon koululla kunnes se päättyi ja alkoi Beatles aika.

The Rythm makes oli bändin nimi jossa soitin kitaraa yhdessä Pekan, Jorman ja Timpan kanssa. Käytiin jopa Ähtärissä asti keikalla.

Kestihän sitä ehkä puolivuotta kunnes alkoi tanssimusiikkikausi ja ensimmäinen solisti oli Helena Kinnunen.

 

 

Tanssimusiikki vain vahvistui ja keikkoja alkoi tulla lisää uutena solistina astui mukaan Leo Mustonen elettiin jo vuotta -67

Jo tällöin tuli myös säestettäviä kuten Irvin, Kai Lind......

Sitä mukaa kun nimeä ja esiintymisiä karttui alkoi kiinnostus myös muissa Jyväskyläläisissä muusikkopiireissä lisääntyä joten sitten kävikin niin, että yhtyeemme kaappasi Aarne Kaakkunen ja ei aikaakaan kun jäin siihen entisestä kokoonpanosta yksin. Mukaan tuli Peiposen Kari ja Hirvosen Aki

Ja näin yhtyeestä tuli Keskisuomen Suosikit Aarne Kaakkunen. Myöhemmin kun kierreltiin paljon esim Rantasipin ravintoloita soittelemassa, kokoonpano vaihteli ja nimikin muuttui joka oli Arnes kvartetti

Tätä kesti jonkun aikaa kunnes varsinainen urani muusikkona lähti todellisesti käyntiin.

Perustettiin bändi jossa soitti Kari Peiponen Kitaraa "Staaba" Tapani Riihimäki rummuissa Hirvosen Ave bassossa ja minä koskettimissa Ja solistina Berit

Kierreltiin Rovaniemeä myöten ympäri suomea basisti vaihtui kun Kauppisen Jussi tuli mukaan välillä olimme tausta bändinä useille kotimaisille solisteille

Tätä kesti -70 luvulle saakka kunnes Berit jäi ja alkoi todellinen taustabändi aika solisteja tuli säestettyä useita, Joskus kun keikalle lähdettiin niin eipä tiedetty ketä sinä iltana säestettiin

 

Uusi vaihe alkoi kun siirryttiin takaisin keikkailemaan lähinnä keski-suomessa Orkesteri vaihtui ja solisteja tuli jatkuvasti uusia. Orkestereista mainittakoon Keijo Kotamäki, Erkki Rimpeläinen Rainers, Urho Hämäläinen, Kultamunat Alpo Pellinen, Sinikuu, Kari Kuusjoki..... Kiertueella Tapani Kansan, Dannyn, Tasavallan presidentin........

Solisteista mainittakoon Kai Hyttinen, Markku Aro, Erkki Junkkarinen, Taiska, Tuulikki Eloranta, Markku Siiriäinen..........

80 luku muutti toimintaani kun mukaan tuli teatteri Murmuu jota aloin pyörittää ja tehdä taustoja näytelmiin.

 

 

 

90 luvulla tuli myös mukaan Mollin duuraajat ensin laulajana sitten soittajana ja myöhemmin taustojen tekijänä ja ohjaajana. Valmistin seuraavat paketit: Lauantain toivotut, Rakkauven kaparee, Muksis ja Valoa ikkunassa

 

 

2006 Saundiset ryhmän kanssa tehtiin Ukkomiehen poikamiespäivät esitys

 

 

Omia sävellyksiä ja soittamia

muurha                                                                                                                                Konsertti